Pieksämäen Teatterimaratonin valtakunnallinen monologikilpailu 2012
Pieksämäen 17. Teatterimaratonin valtakunnallisen monologikilpailun voitti tänä vuonna Johannes Korpijaakko (Helsinki), esityksellään KIVI. Monologin on ohjannut Samuli Reunanen ja se perustuu Hannu Mäkelän samannimiseen romaaniin Aleksis Kivestä. Esityksen valosuunnittelun on tehnyt Riikka Vuorenmaa.
Monologikilpailun palkintostipendi on 2500 euroa. Johannes Korpijaakko oli myös yleisön suosikki. Yleisön suosikiksi häntä äänesti 49 prosenttia äänestäneistä. Kaiken kaikkiaan Teatterimaraton keräsi tänä vuonna 630 kävijää. Suuri osa esityksistä oli loppuunmyytyjä. 19:stä hakijasta loppukilpailuun valikoitui 10 esitystä.
Tuomaristoon kuuluivat tänä vuonna vakiojäsen Hannu Reunamäki (kriitikko) Kuopiosta, Teppo Kulmala (kirjailija, kriitikko) Iisalmesta sekä Jyrki Tamminen (esitystaiteilija) Joensuusta. Tuomaristo luonnehti kilpailun tasoa huikeaksi ja valtavaksi kokemukseksi. Pitkään mukana ollut tuomariston vakiojäsen Hannu Reunamäki totesi tapahtuman olleen kovatasoisin kilpailu tähän mennessä.
Voittoesitystä tuomaristo kiitteli huikeaksi suoritukseksi ja kutsui esitystä lahjakkuuden kasautumaksi. He totesivat, että harvoin Suomessa näkee näin vahvaa monologia. Esitystä luonnehdittiin samalla ajankohtaiseksi ja ajattomaksi, tarkaksi, loistavasti rytmitetyksi kokonaisuudeksi. Myös tekstin ilmaisevuus ja esityksen valot saivat erityiskiitosta.
Vuosittainen monologikilpailu pidettiin Pieksämäellä, Kulttuurikeskus Poleenin ympäristössä 30. – 1.4.2012.
Teatterimaraton jälleen ensi vuonna 29.-31.3.2013.
Tapahtumaa järjestää Päivällisteatteri yhteistyössä Pieksämäen kaupungin kanssa.